lauantai 21. heinäkuuta 2012

Taidan aloittaakkin tänään :)
Tänään sain huoneeseeni uuden hyllyn. Järjestely on toki vielä kesken ja huone on mullin mallin! Tänään vietin aikaa vähän siellä sun täällä. Olin koko päivän kotona, mutta pääosin koneella :) Kipeänä sitä ollaan, paranemiseen päin jo onneksi menossa. Tarkoitus oli tänään lähteä Tykkimäkeen serkkujen kanssa, mutta niin kova kipeys oli ettei siitä sitten mitään tullut. Huomenna tai maanantaina mennään, olin sitten kipeä tai en. Moni varmaankin löytää blogini goSun kautta, jos profiiliini sattuu eksymään. Siellä olen malli nimeltä sanni-vilma1. Noin vuoden verran siellä olen ollut. Äsken sitten vielä syötiin ihanaa makkaraa ja uusia perunoita♥ Naminamii :) Pihalla ei paljoa tänään tullut oltua, vaikka sää oli aivan mahtava. Aurinko paistoi ja ei paljoa ollut pilviä! Muutamia tietysti, mutta eipä se haitannut. Keskiviikkona lähdemme perheen voimin Kreikkaan, Kreetalle viettämään lomaa auringon paisteessa! Ihana päästä rannalle loikoilemaan ja uimaan meressä! Uudet räpylätkin ostin eilen. Tässä taisi olla kaikki tältä päivältä! Huomenna sitten taas samoihin aikoihin, jos selviämme Tykkimäestä tähän aikaan kotiin. Voi kyllä olla vasta n. 9 kun ollaan kotona. No huomiseen sitten! Moiimoooiiii♥

♥: Kaisa

21.7.2012 Eka postaus!

Moips! Loinpas sitten blogin! Innostus taisi goSusta tulla, kun niin moni blogia siellä pitää. Aion tässä blogissani kertoa päiväni kuulumisia ja tekemisiä. Huomenna sitten varsinaisesti aloitan, koska tänään ei tapahtunut mitään jännää... Toivottavasti saan paljon lukijoita :) Huomenna sitten aloitan uusin voimin! Moimoiii!

♥: Kaisa